Kelit oli kyllä kohdallaan noin niinkuin markkinamielessä, kuvaamisen kannalta tuollainen raaka auringonpaiste pistää pokkarin rajat kyllä koetukselle.
-
Recent Posts
Recent Comments
Archives
Categories
Meta
Kelit oli kyllä kohdallaan noin niinkuin markkinamielessä, kuvaamisen kannalta tuollainen raaka auringonpaiste pistää pokkarin rajat kyllä koetukselle.
Itse kun kuvaan potretteja päivätyökseni niin harrastusmielessä kuvaan kadulla mieluummin vähän laajempaa näkymää ja erilaisia tilanteita, mutta kirjasta löytyy silti aika mielenkiintoisia näkökulmia kuvaustilanteiden hakemiseen.
Tälle päivälle ei ollut enää mitään virallisempaa ohjelmaa, Arto lähti opastetulle kierrokselle juutalaiskortteliin, ja minä ja Tomi palloiltiiin keskustassa vailla sen suurempaa päämäärää. Bongattiin linna ja pari kirkkoa ja insinöörimuseo, johon oli kerätty Puolan teknisen historian suurimmat saavutukset, Polski Fiat ja pari raitiovaunua. Paikalla oli myös ilmeisesti lapsia varten alue jossa sai kokeilla kaikkia mielenkiintoisia härveleitä, mutta kyllä siellä aikuinenkin viihtyi. Kaupungilla kuvaaminen jäi aika vähille sateen takia.
Illaksi katteltiin livemusaa soittava pubi, niitä löytyi vanhan kaupungin ytimestä parikin, Harris Piano Jazz Bar, pieni ja sokkeloinen paikka johon olisi kannattanut varata pöytä etukäteen jos olisi jotain halunnut nähdä. Viihtyisän oloinen ja jotkut blues jamittelusessiot siellä alkoivat juuri. Sen yläkerrasta löytyi meikäläisten musiikkimakuun vielä parempi paikka, Showtime Club, erinomaisen loistava Puolalainen cover-bändi veti siellä erittäin hyvällä meiningillä. Suosittelen molempia, kannattaa poiketa.
Ei kyllä Krakovaa ja ylipäätään koko Puolaa kohtaan jäänyt sellainen hinku että sinne pitäisi takaisin päästä. Parempi keli olisi tietty lisännyt viihtyvyyttä, ja nähtävää siellä kyllä riitti, mutta palvelu siellä oli erittäin huonoa lähes joka paikassa, ja mikään homma ei oikein tuntunut toimivan. Englantia myös osataan todella huonosti. Pelkästään Auschwitsin ja suolakaivosten takia tuolla kuitenkin kannattaa käväistä jos aihepiiri yhtään kiinnostaa.
Tähän aikaan päivästä keskitysleirillä on melkoinen kuhina, eikä kierrokselle pääse kuin oppaan kanssa. Opastettu kierros oli hyvä ja selvensi juttuja paljon enemmän kuin itse kiertämällä olisi ymmärtänyt. Kierros sisälsi myös Auschwitz II -leirin kierroksen ja matkan leirien välillä. Saksalaisten tehokkuus juutalaisten tappamisessa on ollut kyllä varsin mykistävää. Vetää aika hiljaiseksi seistä 2000 pikkulapsen kenkäparin muodostaman kasan vieressä ja siirtyä sen jälkeen uunille missä on käristetty saman verran ihmisiä per päivä…
Takaisin tullessa juna lähti ajoissa, mutta saapui silti perille puoli tuntia myöhässä, vaikka väliasemilla ei viivytty kuin se pakollinen että junasta ehtii hyppäämään pois. Muutenkin tuo idän ihme oli varsinainen raketti, aikataulunkin mukaan reilun 60km matkaan olisi mennyt 1,5h… Puolalaisten tehottomuus kaikessa vetää jopa vertoja natsien tehokkuudelle tappamisessa. Jos Puolalaiset olisivat olleet vastuussa juutalaisten tuhoamisesta, heitä ei todennäköisesti olisi kuollut kuin murto-osa Saksalaiset tappamasta määrästä.